Mistä Levin Huskypuisto alkoi?

Teemme tätä rakkaudesta eläimiin

Olemme olleet mukana monessa

Perustajamme Reijon Jääskeläisen tarina

Reijo on rakastanut elämiä pienestä pitäen. Ja eläimet häntä.

Aivan ensimmäiset lemmikit hänellä olivat varis ja orava lapsuudenkodissaan pienenä poikana. Äiti ei aina tykännyt sisällä vilistävistä eläinystävistä, mutta isä rakensi kaverina oravalle juoksupyörän. Seuraava kaveri oli jäniksenpoika, jolla oli jalka poikki. Reijo hoivasi sen kuntoon. Ekologinen ruohonleikkurin hän rakensi siirrettävästä kanihäkistä. Kanit saivat evästä ja piha pysyi siistinä. Ensimmäinen koira oli maatiaispystykorva Tessu. Kokeilunhaluinen ja eläinten käyttäytymistä tutkiva mieli sai Reijon kokeilemaan, että hautooko varis kananmunia. Kyllä hautoi. Syntyi noin 30 kappaletta kukonpoikia. Pihassa oli myös kalkkuna ja ankkoja. Niille Reijo teki altaan. 

Perheellä oli myös arvonsa tunteva kissa. Naapurin koira eksyi pihaan, kissa härnäsi sitä niin, että lähdöt tuli. Seudulla kulki sekarotuinen ajokoira, joka tunnettiin kissantappajana. Kissa istui portailla ja imetti pentuja. Ajokoira tuli ja sai kissalta kyytiä. Se joutui lähtemään häntä koipien välissä. Tessu taas oli kyläluuta. Saattoi olla neljäkin päivää reissussa. Se kulki itsepäisesti aina samaa reittiä, vaikka matkan varrella asunut karhukoira antoi sille aina selkään kun se oli mahdollista. Myöhemmin karhukoira Turre, joka eli 14-vuotiaaksi suojeli voimakkaasti Reijoa. Se vietiin enolle 350 kilometrin päähän. Ja se yritti karata kotiin usein kaukaakin ja mieluiten Volkswagenilla, koska kotona oli ollut Kleinbuss. Reijon lähtiessä ammattikouluun aamuisin, se laiskan pulskeasti lähti perään lönkyttelemään ja pyrki  seuraavaan linja-autovuoroan Reijon jälkien perusteella. 

Lue lisää

Jack Londonin erämaatarinat innoittivat Reijon tutustumaan huskien tapaan liikkua luonnossa. Ensimmäinen husky hankittiin yhdessä Simolinin kanssa 70-luvun alkupuolella. Husky nimeltä Tigaran Atsuko. Reijo sai puolet sen pennuista. Vuonna 79 hän kierteli Amerikkaa ja Kanadaa. Serkun avustuksella hän tapasi Ronald Lombardin, maailmanmestarin, jolla oli maailman parhaat siperianhuskyt. Reijo sai mukaansa 3 v johtokoiran. Se oli huikea koira. Reijo ajoi sillä pohjoismaiden mestaruuden 3 vuotena. Se sai muut syttymään. Nykyisistä koirista Aapo on muuten samanlainen, mutta sillä ei ole niin voimakas kilpailuvietti. Kanadasta löytyi saman linjan narttu ja naapurista lähisukulainen uros, ja Norjasta narttu, jossa oli samaa linjaa puolet. Ja näistä luotiin Polarspeed-jalostuslinja. Myöhemmin maailmalta on kerätty kaikki saatavilla olevat  Lombardin eli Igloopaks-linjan geenivariaatiot, huskien parhaimmistoa. Kiinnostus niiihin hänellä heräsi huskyhistoriasta. Reijo muutti Lappiin kolmekymmentä vuotta sitten. Kotitila etelässä jäi moottoritien alle. Länsi-Lappi valikoitui paikaksi, koska täällä ei ollut aiemmin huskytoimintaa ja eikä pelkoa ainakaan heti jäädä moottoritien alle.

LeviHuskyPark

Elokuvasudet on Reijon yksi taidonnäytteistä. Hänen ohjauksessaan on tehty monenlaisia roolisuorituksia ympäri maailman levinneissä videoissa, elokuvissa ja mainoksissa.

Luonnon omaa menetelmää noudattaen 

Monissa paikoissa kouluttaessa pennut otetaan varhain emoista eroon ja syötetään tuttipullolla maitoa, jolla niistä saadaan ihmisistä riippuvaisia. Tällöin eläin ei opi lajille tunnusomaisia laumakäyttäytymistä

Elokuvaeläimiä kouluttaessa Reijo käyttää parhaita johtokoiria uusien esiintyjien ohjaajina. Kuvauksia toteutettaessa tarvitaan susia, koiria sekä poroja että ihmisiä, jotka osaavat asiansa. Johanna on toiminut lähes kymmenen vuotta Reijon aisaparina. Hän tuntee puiston ja eläimet kuin omat taskunsa ja tietää paljon eläinten käyttäytymisestä.

Laumaeläimet ovat malliaoppijoita. Sudensukuiset ovat luontaisesti tiimityöskentelijötä. Kouluttamisessa malliopintaan ja tiimityöskennellään. Nuoret haluavat oppia vanhoilta konkareilta. Eli se on sijaistoimintaa, jolla elimet saadaan esiintymään mielellään. Reijo on opetellu tarkoin koirien elekieltä.

Se on luonnon menetelmä. Käyttämällä johtokoiraa ja sijaisemoa koirat oppivat lauman tavoille ja noudattaa hierarkiaa. Tämä on vuosikymmenten prosessi. Menetelmää ei ole helppo jäljitellä. Reijo on lauman ylin johtaja. Kuvauksissa pitkän kokemuksen tuoma osaaminen siirretään tiimityöskentelyksi.

Huskypuiston työntekijät ovat todella taitavia käsitellessään eläimiä. Jokaisella on tärkeä roolinsa puiston toiminnassa.

  • Johanna on eläintenkouluttaja
  • Pinja on pihaopas ja myy ja markkinoi
  • Jaakko ja Harri ajavat valjakkoa
  • Bob on Amerikan vahvistuksemme
  • ym. osaajamme ja yhteistyökumppanimme

Jokainen on ammattilainen omassa roolissaan.

Elokuvat mm.

Tv-ohjelmat ja musiikkivideot mm. 

Kuvamuistoja vuosien varrelta

 

Yhteystietomme

 

Levin Huskypuisto

Inarintie, Sokkapora
99140 Köngäs

Tiedustelut ja varaukset

040 5706572 tai [email protected]

Muut asiat, sekä laskuasiat

[email protected]

 

 

 

Levin Husky Park Leviltä 11 km

Könkäältä Inarintietä 2,5km.

Navigaattoriin osoite:

INARINTIE 263, KITTILÄ/KÖNGÄS